Kuulkaa korpemme kuiskintaa 3 pv moottorikelkkasafari Kainuun selkosilla
Nyt pölisytellään valkoisia hankia kotosuomen erämaissa turvallisesti pienillä ryhmillä.
Kaikille seikkailuhaluisille olemme räätälöineet seikkailun joihin voit ilmoittautua mukaan yksin, kaksin tai kaveriporukalla. Reissut toteutetaan 6-10 henkilön ryhmänä. Luvassa on kolme päivää kelkkailuelämyksiä Suomen lumisimmilla vaaraoilla. Paljakan ja Puolangan ympäristö on kuuluisa hienoista ja hyvin hoidetuista kelkkareiteistä, jolla pääsääntöisesti pysymme unohtamatta kuitenkaan free-ride ajoa sille varatulla alueella.
Kelkkoina on Sporttiset ja varmasti hyväkuintoiset ja nykyaikaiset 600 cm3 tehokkaalla 2-t koneella varustetut Polaris xc/xcr/Rush malliset reittikelkat. Myös muutamia Titan 800 cm3 kelkkoja saatavana pienellä lisämaksulla.
Kelkkailun lisäksi nautitaan savuaromisaunan löylyistä ja tietenkin avantouinnista. Joka päivä runsas aamiainen ennen maastoon lähtöä ja illallinen pitkänkaavan mukaan kainuulaisittain. Yöt vietämme mukavissa Loma-huoneistossa Paljakan matkailukeskuksessa, josta lähdemme päivittäin eri suuntiin. Paljakka sijaitsee keskellä Vaara Kainuuta kelkkareittien risteyskohdassa, joten se on hyvä BaceCamp tällä korpiseikkailulle.
Safaripäivät
7.-9.2.22 ja 21.-23.3.2022 yht 410 km
Majoituspäivät
6.-10.2.22 ja 20.-24.3. halutessa edullinen optio lisäpäivistä.
Voit myös kysyä erillistä tarjousta omasta huoneistosta tai jos mukanasi matkustaa henkilöitä jotka eivät osallistu safarille. Tai jos et tarvitse majoitusta niin onnistuu sekin.
Hinta
1290,- €
Hintaan kuuluu
- 4 yön tasokas majoitus saunallisessa huoneistossa, 2 hengen huoneissa.
- safaripäivien aamupalat (3)
- safaripäivien illalliset (3)
- yhtenä iltana ”savusauna” ja avantouinti
- retkilounaat reitillä (3)
- 600 cm3 2-t sporttikelkka
- kelkkailuvarusteet ja reittiluvat
- polttoaineet
- huoltopalvelu tai tarvittaessa varakelkka
- kaikenvara vakuutus. Omavastuu kolarissa max 500,- €
Hintaan ei kuulu
alkoholipitoiset ruokajuomat
Toimistomaksu ,kts erityismatkaehdot
Mitä mukaan?
Kelkkailuhaalarin alle lämmintä ja pitkää alusasua. Tekninen vaate, kerrospukeutuminen.
Ajokortti vähintään luokka T, A1 tai B
Jonkin verran ajokokemusta. Vasta-alkajille voimme tarjota kevyempiä vaihtoehtoja.
Paljon seikkailumieltä
Lisähinnat
Titan 800 cm3 kelkka + 100,- €
1 hh. huone jos tilaat sellaisen +100,- €
lisäyöt 55,- €
2 hengen mökki porealtaalla +295,- €/hlö (minimi 2 hlö)
Muuta
Ilmoitathan meille mahdollisista ruoka-allergioista etukäteen.
Voit osallistua safarille myös omalla kelkalla hintaan 795,- € (hinta ei sisällä polttoaineita).
Varaukset
Safari 7.-9.2.22 varaukset 7.1.2022 mennessä.
Safari 21.-23.3.22 varaukset 13.2.2022 mennessä.
Lähetä meille sähköpostia. Lähetämme sen jälkeen 130,- € toimistomaksun, jonka maksamalla varaat matkan. Mikäli matka ei toteudu, (osallistujamäärä jää alle kuuden) palautamme toimistomaksun kokonaisuudessaan välittömästi viimeisen varauspäivän jälkeen. Matkan hinnan voit maksaa safarin jälkeen paikanpäällä, myös luottokorteilla.
Kokoontumispaikka, Retken lähtö ja lopetuspaikka
Safaritalo osoitteessa Ristijärventie 99, 89140 KOTILA.
Sopimuksesta järjestämme tarvittaessa kuljetusta safaritalon ja majoituskohteen välille.